Ensiksi haluaisin kertoa vähän itsestäni. Minun nimeni on Anni ja olen lukiossa ensimmäisen vuoden opiskelija. Pidän kaikesta suloisesta, kuten kissoista ja muumeista. Elämääni ei kuulu pahemmin mitään muuta, kuin koulu ja tietokone. Äiti tietysti patistaa minua tekemään kaikenlaista muutakin, mutta en oikeastaan halua muuta. Hän on huolissaan siitä, ettei minulla ole ystäviä. Ja ymmärränhän minä, olisi hauskaa olla yksi niistä, joilla on kymmenttääin ystäviä, joita he näkevät joka päivä, mutta... ei minusta ole siihen.

Taustastani voin sanoa sen verran, että olen muuttanut useasti. Äitini kanssa viidesti ja isäni kanssa yli kymmenesti. Hän muuttaa lähen joka toinen vuosi. Ai, niin, vanhempani ovat eronneet. Mutta siitä on jo niin kauan, ettei sillä ole enää mitään merkitystä. Taisin olla kuuden... jotakin siihen suuntaan.

Olen käynyt neljää eri koulua. Esikoulun ja neljä ensimmäistä vuotta koulua kävin Espoossa, muttä muutimme Järvenpäähän kun menin viidennelle. Äitini ei vieläkään myönnä sitä, mutta tiedän, että se muutto johtui siitä, että minua ja siskojani kiusattiin. Koulua ei kiusaaminen kiinnostanut ja kun eräänä päivänä tulin kotiin niska veressä, kun eräs luokkalaiseni oli hakannut päätäni seinään hän ilmoitti, että laitamme talon myyntiin. En vieläkään syytä sitä tyttöä.

Kaksi viimeistä ala-aste vuottani minua kiusattiin yhä. Olen aina ollut isokokoinen, ja koska olin uusi, minua oli helppo haukkua. Mutta sain myös hyviä ystäviä ja molemmat vuodet haikailin takaisin Espooseen. Tässä koulussa isosiskni oli erityisen kiusattu ja kun hän siirtyi yläasteelle haukut seurasivat perässä ja hänen ystäväsaldonsa jäi pieneksi.

Minua haukut eivät pahemmin seuranneet ja sain muutaman ystävänkin. Mutta olin hyvin ujo ja edelliset koulut olivat opettaneet, että jos olisin hiljaa ja huomaamaton, niin minut jätettäisiin rauhaan. Ei toiminut. Joudun eräänlaiselle ongelmaluokalle, jolle opettajat eivät mahtaneet mitään. Ja kun kaikki muut huusivat ja riehuivat yksin istuvä tyttö takarivissä herätti suunnattomasti huomiota. Ja niin minua alettiin kiusata taas. Aluksi se tuntui todella pahalta, mutta vuoden päästä olin jo tottunut siihen. Asiaa helpotti myös se, että äitini ja muutama muukin vanhempi oli mennyt puhumaan vararehtorin kanssa ja sen ansiosta luokan suurin häirikkö ja kiusaaja siirrettiin erityisluokalle ja tilanne rauhoittui. Sen jälkeen minua ei enää suoraan kiusattu ja olin onnellinen tilanteeseen. Vasta nyt, kun siirryin lukioon tajusin, kuinka kiusattu todella olin. Eihän minua suoraan haukuttu ei, mutta sen sijaan kukaan ei koskaan huomionut minua. Vaikka yritin puhua, kaikki teeskentelivät, etteivät kuulleet.

Ja minä luulen, että nämä asiat ovat vaikuttaneet minuun aika tavalla.

Perheeseeni kuuluu äiti, hänen miesystävänsä ja sekä iso-, että pikkusisko. Isosiskoni on minua vuotta vanhempi ja lukion 2.lla. Pikkusiskoni on kahdeksannella luokalla.

Ja asuuhan meillä elämäni valot: lemmikit. Meillä on kaksi koiraa, kolme kissaa <3, kolme gerbiiliä ja käärme.